Ei asia silti aina ole helppoa ja mukavaa. Olen ollut suoritusihminen kauan ja nautin haasteista. Eikä pikkujutut haasta oikealla tavalla. Yritän pitää mielessä, että tämä muutosten hiljainen tahti kehittää pitkäjänteisyyttäni. Se on heikko kohtani; olenhan tehokkuuden maksimoija. Loogisesti on siis viisasta jatkaa muutosta tällä itselleni vieraalla, hitaalla tavalla.
Mutta kaipaan jotain enemmän. Motivaationi kärsii, kun en näe edistymistä. Tahdon haastaa itseäni. Tahdon saada jotain suoritettua loppuun.
Joten aloin miettiä erilaisia tavoitteita, jotka olisi helppoa tai nopeaa suorittaa. Esimerkiksi tiettyjen lenkkien tekemistä. Ei siis "juoksen nyt lopun elämääni 3 krt/vko", koska luovuttaisin ja muutos pysähtyisi. Sen sijaan haasteeni olisi "sopivana päivänä lenkkeilen x reitin" -tyylinen. Tällainen haaste ei sido minua pitkään, joten nautin siitä sen sijaan, että se olisi pysyvä taakka jota en koskaan saa valmiiksi. Muistan, miten nautin vaelluksestani Lintulasta Valamoon. Tahdon sellaisia lisää. Jotain haastavaa, jolla on alku ja loppu. Ei kuitenkaan samaa haastetta kerrasta toiseen.
Sopivien haasteiden ideointi vain on vaikeaa. Ne eivät saa haitata hidasta muutosprosessiani, vaan haasteiden on tarkoitus tukea sitä. Ne pitää voida toteuttaa pienellä budjetilla, mahdollisesti lyhyellä varoitusajalla, eikä ne saa kestoltaan tässä vaiheessa olla pitkiä. Muutamasta tunnista pariin päivään haasteesta riippuen.
Mieleni pyörii nyt erityisesti liikunnallisten haasteiden parissa. Mietin erilaisia lenkkeily- ja luontopolkuja. Niistä on varmasti hyvä aloittaa, mutta miten muuten voisin haastaa itseäni? Lyhyt retriitti, kurssi uudessa taidossa... Minun pitää tutkia ja pohtia asiaa.
Matka jatkuu, vaikka välillä pitääkin tarkistaa suuntaa ja tahtiaan. Toivon, että elämä ilahduttaisi mahdollisuuksilla, joita itse osaa kuvitella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti