Etappi ajassa

Vuoden vaihtuminen on oikeastaan vain tekninen kalenteritapahtuma. Elävässä elämässä vain harva asia tulee päätökseen juuri tänään. Useimmille tämäkin on vain yksi päivä elämässä. Eikä huominenkaan oikeastaan sen merkittävämpi päivä ole.

Tästä huolimatta vuoden vaihtuminen on tervetullut tapahtuma. Pidän tarpeellisena saada pysähtyä hetkeksi ja katsoa taakseen. Miten tähän päivään on tultu? 

Minulle vuosi 2021 oli haastava, mutta parempi kuin 2020, jota hädin tuskin muistan. Olen kulkenut pitkän matkan kuluneen vuoden aikana. Olen joutunut kohtaamaan omia heikkouksiani ja rikkinäisyyttäni. Olen hetkittäin ollut jaksamiseni rajoilla. Enkä silti voi sanoa päässeeni erityisen pitkälle, en ainakaan näe maalia horisontissa. Mutta eteenpäin olen kulkenut. Ja suunta on ollut hyvä.

Vuosi 2022 on toivottavasti myös kasvun vuosi. Haluan vahvistua omaksi itsekseni ja jättää taakseni nämä rajat, jotka estävät minua kunnolla elämästä. Haluan olla parempi äiti lapsilleni. 

En näe tarpeelliseksi tehdä lupauksia tai asettaa konkreettisia tavoitteita. Tärkeämpää on pitää huolta siitä, että suunta on oikea. Ja pysyy oikeana.

Minä toivon, että tuleva vuosi tuo mukanaan monia ilon ja onnen hetkiä. Toivon rauhaa ja helpotusta. Hankalien aikojen päättymistä.

 Hyvää uutta vuotta kaikille!

Pikkuiset pakkaset

 Talven kylmyys on erikoinen käsite. Minä nautin ensimmäisistä talven kylmistä henkäyksistä. Niistä, jotka koristavat syksyn lehdet ja muut kasvit huurteella. Ne ensimmäiset kirpakat tunteet kasvoilla, joista tietää, että pian sataa lunta. Ajatukset siirtyvät jo kaikkeen siihen, mistä talvessa pitää.

Mutta ensimmäiset kunnon pakkaset eivät koskaan tunnu hyvältä. Miten minä palelen näin? Nythän on vasta 17 astetta pakkasta, eihän tämän pitäisi tuntua paljon miltään. Hytisen teekuppiani pidellen kuin olisin ensi kertaa Suomessa ja sen talvessa. Melkein 40 niitä kuitenkin on jo koettu.

Kohta on vielä kylmempää. Mutta sen jälkeen -17 asteen lämpötila tuntuu samalta kuin muistoissa. Pistelee poskia ja nenää, mutta ytimiin se hivuttautuu hitaasti. Ja lämmin viltti, teekuppi ja takkatulen lämpö miellyttää niin, että ihan mielellään palelee hetken. 

Ei talvi hassumpaa aikaa ole, jos muistaa elää myös sen miellyttävät puolet. Tänä aamuna huurtuneet puut kimalsivat niin kauniisti katuvalojen loisteessa.

Elämä elettäväksi

Arki voi olla aikamoisen turruttavaa. Rutiinit ajavat päivän muistuttamaan toinen toistaan: herätys, aamupala vähintään lapsille, heidät päivähoitoon ja kouluun, sitten itse kiiruhdetaan töihin. Töiden jälkeen haetaan lapset kotiin. Kotihommat, syönti, ehkä pieni hengähdys sohvan nurkassa ennen iltapuhteita ja sitten nukkumaan. Ja sitten seuraavana päivänä sama uudestaan. Elämän pitäisi tuntua elämiseltä, eikä suorittamiselta.

Jos minä jotain erityisesti kaipaan, niin kuormattomia hetkiä. Pieniä ihmeitä ihmeteltäväksi. 

Arkea on pakko pyörittää, jos haluaa perustarpeensa tyydyttää. Mutta arki ja perustarpeet eivät ole koko elämä. Sen pitäisi olla enemmän. Minä haluan ja tarvitsen elämältä enemmän. Kaipaan ilon pirskahduksia ja sitä, kuinka ajatukset liukuvat osaksi metsämaisemaa. Kaipaan rönsyleviä keskusteluja yömyöhäisellä. Pieniä hetkiä irti arjesta. 

Luultavasti kaipaan sellaistakin, mikä ei juolahda mieleen vielä pitkään aikaan.

Mutta tarvitsen muutosta. Tarvitsen paremman elämän. Tarvitsen erityisiä hetkiä elämään. Ja haluan kirjoittaa ne tänne muistiin, jotta voin palata niiden pariin joskus, jos arki ei päästä kotoa kuin ajatusmatkalle.