Näytetään tekstit, joissa on tunniste terapia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste terapia. Näytä kaikki tekstit

torstai 17. elokuuta 2023

Viimeinen tapaaminen

Ei enää tapaamisia terapeuttini kanssa. Sovin elokuulle kaksi tapaamista yhden tietyn asian käsittelyä varten, ja ne ovat nyt ohi. Sanoisin, että hyvä sijoitus, koska en olisi kyennyt avaamaan tätä solmua yksin. Nyt minulla on optimaaliset edellytykset jatkaa työskentelyä itseni kanssa omin voimin ja avuin.

Minun tulee ikävä häntä. En tahtoisi myöntää sitä, mutta tulee. Siinä on joku, jonka päästi lähemmäksi kuin kenenkään muun koskaan. Päästin lähelleni jonkun, joka kulki rinnallani melkoisen matkan. Jonkun, joka näki minut ja halusi auttaa minua käsittelemään ongelmiani. Ei siis ihme, että surettaa laskea irti. Rahanmenon väheneminen lohduttaa vain vähän.

Samaan aikaan tiedän pärjääväni. Tein itselleni selväksi heti terapian alusta saakka, että rinnallani kulkee terapeutti - ei ystävä. En käyttänyt hänen nimeään ajatuksissani, vaan hän oli aina siellä yksinomaan terapeutti. Vaikka alkuperäinen syyni liittyikin enimmäkseen pelkoon, että kiintyisin häneen, uskon, että tämän asian mielessäpitäminen tekee nyt irtipäästämisestä paljon helpompaa. Hän oli sherpa mielenterveyteni jyrkänteillä, palkattu apu. En tunne häntä ihmisenä, vain terapeuttina.

Hän ei ole lopullisesti poissa. Minua ei ole jätetty selviytymään yksin. Minä saan ottaa yhteyttä, jos tarvitsen yksittäisen ajan jonkin asian käsittelyyn. Juuri nyt en usko, että mitään sellaista tulee, ja siksi jätän mielessäni hyvästejä. Kiitos, terapeutti! En aio unohda oppimaani ja tulen aina antamaan arvoa ammattitaidollesi ja vilpittömälle halullesi auttaa mieleltään haavoittuneita.

tiistai 20. kesäkuuta 2023

Terapian arvo

Terapian jälkeinen elämä on ollut mielenkiintoista. Olen pärjännyt mielestäni hyvin, ainakin yleensä. Kohentunut vointini on vaikuttanut siihen, että jaksan hoitaa tilanteet suht hyvin silloinkin, kun ahdistus alkaa nostaa päätään. Siihen auttaa merkittävästi se, etten yritä työntää sitä väkisin taka-alalle ja olla kuin ahdistusta ei olisikaan. Sen sijaan otan askeleen taaksepäin (ainakin henkisesti, jos en pääse poistumaan tilanteesta) ja annan ahdistuksen vain tulla. Ja sitten mennä. Näin en purista itseäni uuvuksiin ja välttele kaikkia tilanteita, joissa ahdistus saattaisi iskeä. Lempeämpi tapa hoitaa tilanne auttaa minua palautumaan nopeammin.

Tämä on toki helpommin sanottu kuin tehty ja pystyn siihen kerta kerralta paremmin. Minun ei varmaan tarvitse erikseen sanoa, että terapeuttini auttoi minut alkuun, mutta minun oli itse tehtävä kaikki se työ oppiakseni pärjäämään. Hyvinvointi tuntuu hyvältä. Nykyään ahdistuksen noustessa tiedän selviäväni siitä helpommalla kuin ennen, eikä toisten ihmisten ajatukset suuremmin enää vaivaa minua. Tämäkin helpottaa

Kaikki tämä teki minut optimistiseksi, kunnes elämä toi eteen tilanteen, jollaista en ole oppinut hoitamaan. Sitä sivuttiin terapiassakin pari kertaa, mutta se jäi toisten asioiden varjoon. Nyt minä harkitsen vakavasti, että sopisin parista tapaamisesta terapeuttini kanssa, jotta tämä solmu saataisiin auki. Tällä kertaa Kela ei enää ole tukemassa, joten nämä tapaamiset pitäisi kustantaa kokonaan itse. Joten kysymys kuuluukin, että olisiko pari tapaamista sen rahan arvoisia?

Ainakin tähän mennessä käyttämäni aika ja raha ovat ehdottomasti olleet sen arvoisia. Se, että saan elää ilman monia rajoittavia mielen solmuja, vapauttaa minut... no, elämään. Ennen vain yritin selviytyä. Ja nyt, kun huomaan, että päässäni on vielä ainakin yksi rajoittava lieka, haluan irtautua siitäkin. Vapaus on niin kutsuvaa. Olen kuin lehmä odottamassa laitumelle pääsyä pitkän talven jälkeen ja ovet alkavat avautua... En tahdo minkään pidättelevän minua enää.

Todennäköisesti sovin tapaamiset kesän jälkeen, kunhan terapeutti on palannut lomaltaan. En tahdo jäädä miettimään, miten olisin pärjännyt, jos... Vaatiihan se melkoista säästökuuria, mutta tällä hetkellä minun on mahdollista säästää. Joten miksipä ei? Rahaa on mahdollista ansaita lisää, mutta aikaa ei ole. Ja loppuelämä mahdollisimman tasapainoisen mielen kanssa kuulostaa ehdottomasti tavoittelemisen arvoiselta.

maanantai 8. toukokuuta 2023

Matkalla itseensä

Olen viime päivinä etsinyt tukea jatkaakseni itseni eheyttämistä ilman terapeuttini apua. On ilahduttavaa miten paljon nykyisin on tietoa ja apua tarjolla, myös ilman rahallista korvausta. Monet tahot laittavat materiaaleja nettiin ja youtubeen, jotta niitä on saatavilla apua tarvitseville.

Kun joskus muinaisina aikoina kävin ensimmäistä taisteluani masennuksen kanssa, ilmainen ja itsenäinen apu oli lähinnä oman lähikirjaston psykologiaa käsittelevä hylly. Enkä tietenkään niin nuorena jaksanut keskittyä lukemaan, tiedon omaksumisesta puhumattakaan. Asioista puhuttiin vain vähän ja se hiljaisuus vain korosti ulkopuolisuuden tunnetta. Sain lopulta itselleni apua mielenterveystoimistosta, kun vakava insomnia alkoi tekemään asioista sietämättömiä. Sain lääkityksen, keskusteluapua ja ylipäätään pientä toivoa, että selviäisin. Se oli valtavan pitkä taistelu, mutta lopulta voitin. Ensimmäisen kierroksen.

Nyt 12 vuotta myöhemmin olen eri tilanteessa. Kun mielenterveyteni heikkenemisestä kertovat oireet alkoivat viitisen vuotta sitten, oli taistelukenttä vaihtunut ja vastassa oli vihollisia, joita vastaan en ollut ennen taistellut. Olin nyt kypsempi, parisuhteessa ja tuore äiti. Hyvinvointini vaikuttaa merkittävästi lasteni elämään, joten en epäröinyt hakea apua. 

Psykoterapia oli uusi kokemus. Se on paljon syvempää ja tavoitteellisempaa kuin aiemmin saamani keskusteluapu. Otti aikaa oppia luottamaan terapeuttiin, jotta pystyin päästämään hänet riittävän lähelle itseäni ja erityisesti ongelmiani. Nuo 200 tuntia Kelan tukemaa psykoterapiaa tuli käytettyä huolellisesti. Olen oppinut paljon itsestäni ja ongelmistani. Silmäni ovat avautuneet näkemään toiminta- ja ajatusmalleja, jotka selittävät epävarmuuttani ihmisten kanssa ja paikastani maailmassa.

Kokonaiskuvan rakentamiseen meni aikaa. Otimme palan kerrallaan ja tutkimme miten ne sopivat yhteen. Ja vaikka työ jäikin kesken, on paljon helpompi nähdä, miksi minulla on ollut niin isoja ongelmia. Ei yksittäinen pala niin iso asia ole, mutta kun yhdistää siihen toisen palan ja kolmannen ja neljännen ja... Kokonaisuus on melkoinen.

Nyt pystyn paremmin selittämään ongelmani itselleni. On helpompi hakea itsenäisesti tietoa ja ratkaisuja ongelmiinsa, kun tietää millaista ongelmaa yrittää ratkaista. Terapiassa olen oppinut työskentelemään itseni kanssa. Tunnistan milloin levätä, milloin puskea - no, suhteellisen luotettavasti. Mutta ymmärrän mitä työskentely on.

Minusta on tärkeää huomauttaa, ettei selfhelp -kirjojen yms. lukemisesta ole mitään apua, jos niiden tarjoamaa oppia ei kykene soveltamaan omaan elämäänsä. Jotkut muutokset vaativat aktiivista epämukavuuden sietämistä. Se on hiljaista omien mukavuusrajojen haastamista ja levittämistä. Jos jättää muutoksen pelkästään ajan käsiin... sitä rapistuu hitaasti niissä samoissa, tutuissa rajoissa. 

Mutta aika. Sitä tarvitaan. Minä olen kärsimätön luonne ja haluan hoitaa asiat nopeasti pois alta. Ihmismieli ei kuitenkaan toimi siten, että napataan palanen pois ja laitetaan uusi tilalle. Muutos ei voi olla kuin leikkausoperaatio. Olemme elävä, orgaaninen olento, joten muutokset täytyy tehdä kasvamalla niihin. Ja kaikki kasvu vaatii aikaa. Ja kuvainnollisesti puhuen, myös kastelua ja paistetta.

Joten en määrittele tavoiteaikaa, jolloin olen ehjä. En luovuta, jos olen tällä tiellä vielä 10 vuoden päästä. Askel kerrallaan pääsen vuosien aikana aika pitkälle. Pidemmälle kuin jos jäisin elämän tien varrelle odottamaan kyytiä. Aika nimittäin kuluu joka tapauksessa. Enkä tahdo käyttää elämääni pelkästään ihmeen odottamiseen. 

Olen löytänyt Youtubesta muutaman mielenterveysaiheisen kanavan. Tutkin niitä, kunhan minulla on aikaa ja katson onko niiden tarjoama sisältö avuksi juuri minulle. Tällaisissa videoissa aihe pitää olla aika yleisluontoinen, jotta mahdollisimman moni voi saada niistä jotain. Joten minun pitää olla virkeä, kun tutustun niihin, jotta osaan arvioida niiden soveltuvuutta juuri minulle. Ja että tunnistan mahdollisen humpuukikanavan. Taatusti sieltäkin löytyy tyyppejä, jotka haluavat vain rahastaa heikompien halulla vahvistua.


tiistai 25. huhtikuuta 2023

Elämää terapian jälkeen

 

kuva: pixabay


Tuntuu hyvältä voida sanoa, että olen edistynyt valtavasti. Muutama vuosi sitten olin mieleni vanki. Se uhkaili ja pelotteli minua pakottaen minut sulkeutumaan kotiini. Ongelma on monimuotoinen, mutta raskaushormonit tekivät aiemmasta sosiaalisesta ahdistuksesta jotain paljon vaikeampaa mielelleni. Eikä pikkuvauva-ajan valvominen auttanut asiaa yhtään.

Olen ollut hyvin onnekas. Neuvolasta sai apua, kun otin ongelman siellä esille. Siltä tieltä (parin mutkan kautta) päädyin lopulta psykoterapiaan. Ja kohta se on ohi.

Mutta matkani ei ole.

Suomessa Kela antaa tukea enintään kolmelle terapiavuodelle, ja minä olen käyttänyt kohta omani. Ymmärrän hyvin, että rajat tuelle on vedettävä johonkin. Minkään maan budjetti ei taivu tukemaan loputtomia terapiasessioita kaikille. Se yksinkertaisesti on taloudellinen mahdottomuus.

Jotkut ehtivät saada myönnetyn tuen avulla elämänsä erinomaiselle tolalle. Minä olen saanut terapian avulla helpotettua ongelmiani paljon. On hyvin vaikeaa kuvata sanoin, miten merkittävää apu on minulle ollut, vaikka en olekaan saanut ongelmiani pois häiritsemästä elämääni.

Monet asiat, joista olen elämäni aikana kärsinyt, ovat olleet sellaisia, joita en koskaan olisi kyennyt käsittelemään yksin. Mutta onneksi terapeuttini osaa työnsä. Olen näiden parin vuoden aikana kohdannut ja käsitellyt kipeitä mieleni solmuja. Mieleni on melkeinpä paennut paikalta, jos joskus ajatukset sivusivat tiettyjä aiheita. Ennen raskaushormonien laukaisemaa romahdusta, en koskaan tiedostanut miten paljon ongelmia minulla olikaan. Sitä oli elänyt niiden kanssa niin kauan, joten kaipa ne yksinkertaisesti olivat minulle vain tavallista, arkista elämää.

Olen päässyt tarkastelemaan elämääni uudesta näkökulmasta. Havahtunut ihmettelemään itseäni tavalla, joka avaa uusia mahdollisuuksia. Miten sitä voikaan olla niin sokea omille selviytymiskeinoilleen, sisäistämilleen uskomuksille?

Kuten jo totesin, yhteistyöni terapeutin kanssa tulee aivan pian päätökseen. Se surettaa minua. En tahtoisi jatkaa tätä matkaa yksin. En ihan vielä.

Mutta en voi antaa kaiken jo tekemäni työn valua hukkaan. Olen vahvempi ja pärjään niin paljon paremmin. En voi palata vanhaan. En tahdo palata vanhaan. Joten ainoa vaihtoehto on jatkaa matkaani kohti eheämpää minää itsenäisesti. Joten minun on pidettävä huoli siitä, että arjessa on edelleen tilaa mieleni hoitamiselle. Eheämpi minä on myös hyväksi lapsilleni ja muille läheisilleni. En ole liian itsekäs pitäessäni itsestäni huolta. Se ei yhtäkkiä saa minua luulemaan itseäni maailman navaksi. Elämä ja ihmiset eivät ole niin mustavalkoisia.

Ristiriitainen olo. Olen toisaalta määrätietoinen, toisaalta epävarma ja väsynyt.

Olen lähestymässä uutta aikakautta elämässäni. Ei siis ihme, jos hermostuttaa.

Aion käyttää tätä blogiani hyödykseni. Kirjoittaessani saan jäsennettyä ajatuksiani. Voin pohtia eri aiheita, edistymistäni, takapakkiani tai mitä minun tarvitseekaan käsitellä. Saadakseni blogin miellyttämään minua itseäni vähän enemmän, poistin melkein kaikki vanhat blogitekstit. Jätin vain muutaman pienen välähdyksen menneestä.