Meillä on sairasteltu. Kukin vuorollamme. Ensin lapset vuorotellen, lopulta myös minä. Ei mitään flunssaa kummempaa, mutta sitkeää. Satunnaista yskähtelyä on vieläkin kaikilla.
Sairastaminen on niitä asioita, joista on vaikea löytää hyviä puolia - olettaen, että välttämättä haluaa pyrkiä näkemään hyviä puolia kaikessa. Olo on kurja, työt kasaantuu (sekä töissä että kotona), eikä tiettyjä velvollisuuksia voi vältellä sairaanakaan, vaikka mieluiten vetäytyisi sängyn pohjalle toipumaan rauhassa.
Ainoa hyvä puoli sairastamisessa on se, että se antaa hyvän syyn minimoida tekemisensä. Silloin tehdään vain se, mikä täytyy tehdä, ja kaikki muu jää hamaan tulevaisuuteen. Tämä on tilaisuus oikeasti katsoa, mikä on arjessa tärkeää. Mitkä asiat voivat odottaa? Mistä voi luopua kokonaan? Tosin ongelmaksi sitten nousee se, ettei sairaana ja väsyneenä juurikaan jaksa ajatella. Ainakaan kovin syvällisesti.
Minä levätessäni katselin kirjahyllyäni. Kaikkia kirjoja, joita en ole vielä lukenut. Olin liian väsynyt lukeakseni, mutta mietin, kuinka monta näistä kirjoista oikeasti koskaan lukisin. Osa kirjoistani on odottanut luetuksi tulemista jo yli kymmenen vuotta. Joten päätin, että hetki kun jaksan, luen yhden noista kirjoista.
Mutta luinko minä? En lukenut. Mikään niistä kirjoista ei herättänyt mielenkiintoa sillä hetkellä, enkä halunnut väkisin pakottaa itseäni lukemaan. Alan pikkuhiljaa ajatella, etten koskaan ole oikeassa mielentilassa noille kirjoille. Joten pitäisikö niistä luopua? Antaa ne eteenpäin ihmisille, jotka niitä haluaisivat lukea? Luultavasti pitäisi.
Mutta entä jos minä haluankin joskus lukea ne? Minä olen ostanut nuo kirjat, koska olen aikonut ne lukea. Niissä on jotain, mikä herättää uteliaisuuteni. Siksi ne ovat vuodesta toiseen odottaneet ja keränneet pölyä. Olen tarttunut niihin monta kertaa. Lukenut takakannen ja laittanut ne takaisin hyllyyn odottamaan toista lukukertaa. Miten voi ihminen samaan aikaan haluta lukea kirjan ja olla lukematta sitä?
Tästähän tulee ongelma siinä vaiheessa, kun kirjoja haluaisi hankkia lisää. Nuo lukemattomat kirjat vievät rajallista hyllytilaa. Eikä ongelma tosiaan ratkea sillä, että hankkii lisää kirjahyllyjä. Jonain päivänä nekin olisivat täynnä kirjoja. Sitä paitsi haluaisin omistaa kirjahyllyni kirjoille, jotka ovat minulle merkityksellisiä ja arvokkaita.
Joten päätin, että hankin uusia kirjoja vain silloin, kun hyllyssä on tilaa. Se auttoi vähän, koska yhtäkkiä muistin miten kiva paikka kirjasto on. Sinnehän saa sujuvasti vietyä kirjat takaisin, kun ne on lukenut. Mutta ongelma ei ole poissa. Vaikka minun ei tarvitse samalla tavalla pelata tetristä kirjahyllyssäni, ei hyllytila ole lisääntynyt. Pitäisi saada pois ne kirjat, joista en niin välitä. Mutta en tiedä mitkä ne kirjat ovat, koska en saa luetuksi niitä! Turhauttavaa.
Ongelma ratkeaisi sillä, että yksinkertaisesti lukisin lukemattomat kirjat. Miten itsensä saa sopivalle tuulelle tiettyä genreä varten? Miten saa itsensä riittävän keskittyneeseen tilaan arjen hässäkän keskellä?
Minulla on yksi ajatus. Aion kokeilla sitä, että pakkaan yhden kirjan mukaani ja lähden lukemaan sitä johonkin kahvilaan ilman lapsia. Varaisin siis pari tuntia omaa aikaa sopivana hiljaisena hetkenä. Tällä tavalla saisi ainakin ne kaikkein lyhyimmät kirjat luettua. Ja samalla saisin vähän palautua kaikesta kiireestä ja stressistä. Teorissa kuulostaa hyvältä ratkaisulta. Aika näyttää, kuinka hyvä ratkaisu on käytännössä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti