Ensiksi pyrin varmistamaan, että saan säännöllisesti riittävästi unta. Olen nyt tilanteessa, jossa uskallan sanoa, että normaalisti nukun ihan hyvin ja vain satunnaisesti huonommin.
Väsymys ei ole poissa. Yritän vakuuttaa itselleni, että tarvitsen vain aikaa. Että kaikki se vuosikausien kuormitus ei katoa hetkessä. Mutta kun viikosta ja kuukaudesta toiseen on väsynyt, alkaa epäillä, että jokin muukin asia vaikuttaa.
Toki palautuminen voi olla hidasta myös siksi, ettei minun elämäni ole vain kelvollisia yöunia. Minulla on arki ja velvollisuuteni siinä missä muillakin. Lisäksi ahdistuneisuus kuormittaa mieltäni edelleen - tosin nykyään lähinnä vain tilannesidonnaisesti, ei onneksi jatkuvasti.
Joten päätin hetkeksi paeta arkea hiljaisuuteen. Jonnekin missä taatusti olisi rauhallista, eikä minun tarvitsisi huolehtia kuin perustarpeistani. Minä päädyin Lintulan luostariin.
Voin taata, että siellä on rauhallista. Vierasmaja, jossa yövyin, tarjosi hyvät puitteet vain olla. Ihastelin toki maisemia, lyhyt luontopolku tarjoaa samoilua luonnossa, mutta enimmäkseen istuin vierasmajan yhteistiloissa keinutuolissa ja annoin ajatusteni vaeltaa. Rauhaa ja hiljaisuutta hain ja sitä sieltä löysin.
Minä olen kuitenkin ihmisiä, joista tulee levottomia, jos ovat liian kauan toimettomia. Joten olin suunnitellut tähän pikkumatkaani itselleni pienen haasteen. Olin Lintulassa vain yhden yön, koska seuraavana päivänä kävelisin Valamon luostariin ja yöpyisin seuraavan yön siellä.
Luostarien välillä on metsäpolku, joka on n. 19 km pitkä. Koska olin väsynyt ja epävarma siitä, haluanko lähteä tuntemattomaan metsään, päätin kulkea selkeämpää ja lyhyempää reittiä teitä pitkin (n. 14 km).
Olisin halutessani saanut kyydin eräältä ystävälliseltä naiselta, joka myös oli nauttimassa Lintulan rauhasta, mutta tunsin tarvetta kävellä.
Matkaan meni vähän yli 2,5 tuntia. Ja voin sanoa olleeni kiitollinen, että olin varmuuden vuoksi pakannut sadeviitan mukaan. Pidän kävelemisestä ja sateen tuoksusta, mutta en erityisemmin välitä olla läpimärkä. Joten hetken rankkasateesta huolimatta tuo pieni vaellus oli jotain, mistä todella nautin.
Valamossa jatkoin rauhan ja hiljaisuuden tankaamista. Sauna tuntui kävelyn jälkeen erityisen hyvältä (luostarissa on yöpyjille saunavuorot ke ja la). Muuten vain olin ja hengitin hiljaisuutta. Tuntui hyvältä saada olla kuormaton. Elää hetki ilman velvollisuuksia ja kiireitä. Vain olla.
Olisin mielelläni tehnyt matkasta pidemmän, mutta se ei ollut mahdollista. Lasten hoito ja budjetti rajoittavat. Palasin siis arkeen vähän levänneenä, mutta en palautuneena.
Opin kuitenkin, että minun on irtauduttava kotoa. Ei tarvitse lähteä luostariin, mutta ulos. Minulle voisi tehdä hyvää tehdä pidempi kävelylenkki viikottain. Joten se on seuraava tapa, jota lähden sisällyttämään elämääni.
Olen optimistinen, että osaan kuunnella tarvettani palautumiseen ja nyt on aika omaksua sopivaa tekemistä. Yritän muistaa, että pienin askelin ja puskematta eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti