Mikä tahansa elämän tarkoitus lopulta onkaan, voi sanoa kuitenkin, että elämä on kasvutarina. Me kasvamme, mutta emme samalla tavoin kuin luonto ympärillämme. Meillä on yllättävän paljon vaikutusvaltaa siihen, mihin suuntaan lähdemme kasvamaan. Emme ole yhden sijainnin, luonnonvoimien ja eläinten armoilla, kuten vaikkapa puut. Tosin kaipa jotkut meistä voisivat valita istuttaa peppunsa johonkin ja pysyä siinä. Eikä luonto pakota meitä lentämään talveksi etelään, vaikka sitäkin tapahtuu.
Meillä ihmisillä on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa elämämme suuntaan. Kaikilla ei ole samoja mahdollisuuksia, mutta niitä on enemmän kuin ihmismieli voi ymmärtääkään. Tosin monet rajoittavat mahdollisuutensa oman ymmärryksensä ja harkintansa rajoihin, ja pystyvät tämän loogisesti ja hyväksyttävästi itselleen perustelemaan.
Enkä voi väittää, että kaikkien mahdollisuuksien tutkiminen olisi järkevää. Aika tulee ongelmaksi. Joihinkin mahdollisuuksiin voi tarttua vain tiettynä hetkenä, ja tämä voi vaatia melkoista rohkeutta (tai harkitsemattomuutta ja typeryyttä, vaikea sanoa). Mutta elämme kaikki elämää, jossa kaiken hälinän keskellä voi tehdä valintoja, jotka avaavat lisää mahdollisuuksia. Elämäntapamuutokset lienevät yleisimpiä.
Teoriassa, jos panostamme tarpeeksi aikaa ja vaivaa kunnon kohottamiseen, meille tulee mahdolliseksi osallistua maratonille, vaelluksille jne. Siellä tapaa ihmisiä, joiden kautta avautuu jälleen lisää mahdollisuuksia. Vastaava juttu, jos päättää käyttää aikaansa kielten opiskeluun. Uudet taidot, kyvyt ja ominaisuudet vaikuttavat.
Mielestäni aika on rajoittavin tekijä. Nykyään on niin kiire, ettei ehdi miettimään mitä oikeastaan haluaa elämältään. Monet luulevat tietävänsä.
Minä puolestani en oikein tiedostanut mitä halusin. Tai oikeastaan halusin asioita, jotka olivat ristiriidassa keskenään. Halusin kuulua johonkin ja halusin lähteä omille teilleni. Enkä sitten tuntenut kuuluvani mihinkään (koska ympärilläni olevat ihmiset eivät jakaneet kiinnostuksen kohteitani), enkä päässyt matkaankaan. Ennen kuin nyt.
Nyt teen muutosta. Terapia oli hyvä ja erittäin tarpeellinen alku. Nyt voin jatkaa matkaa itsessäni ilman sherpaani. Uskon, että nyt vihdoin osaan kasvattaa itseäni. Nyt tutkin mitä oikeasti haluan. Ja missä muodossa voin sen saada.
Olen jo huomannut, että pienetkin askeleet vievät eteenpäin, kun niitä vain malttaa ottaa tarpeeksi monta. Pitkäjänteisyys ei kuulu vahvuuksiini, joten sen harjoittaminen on hyödyllistä kasvulleni nyt ja tulevaisuudessa. Koska en jaksa pitkäjänteisesti panostaa yhteen asiaan, olen yrittänyt ottaa askeleita muutamassa asiassa. Kun kyllästyn/tuskastun yhteen, siirryn toiseen. Vähän kuin circuit-treeniä.
Kaikki pienet panostukseni liittyvät tietyn pohjan luomiseen: haluan voida hyvin ja hyvinvointia voi kohentaa monella tavalla. Minä otan pieniä askeleita liikunnassa, kodin viihtyvyydessä ja lukuharrastukseen palaamisessa. Haluan nähdä mikä on minulle mahdollista sitten, kun oikeasti voin hyvin. Millaisin fyysisin ja henkisin resurssein voi tavoitella unelmia ja erilaisia mahdollisuuksia? Olen utelias näkemään, ja tämä uteliaisuus osaltaan ruokkii motivaatiotani jatkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti