Monien muiden lailla, myös minä haluan kehon, jossa viihdyn. Ja se vaatii liikunnallisia panostuksia. Ja edelleen, monien muiden lailla, alkuun pääsy on ollut haastavaa. Olen aloittanut liikunnan harrastamisen monta kertaa elämäni aikana. Ja sitten se on jäänyt.
On hassua, miten mieli pystyy antamaan syyn, miksi ei tänään tarvitse treenata. Tai miksi tänään ansaitsee helpotusta ja ehkä vähän palkitsemistakin (vaikka sokerikoukustakin olisi hyvä kiemurrella irti). Lopulta ei tule enää syitä, koska ajatus treenaamisesta ei nouse enää mieleen. Minä olen unohtanut hyvät aikomukseni monta kertaa.
Kuukausi sitten päätin, että yritän taas. Olen erityisen tyytyväinen siihen, että uusi yritys alkoi pian sen jälkeen, kun edellisen kerran luovutin. Tällä kertaa päätin, että yrittäisin apuvälineiden avulla. Kuntosalijäsenyyteen ei ole varaa, personal trainerista puhumattakaan. Mutta tilasin itselleni urheilukellon. Tutkin tarjontaa kauan ja päätin tilata Polar Unite-kellon. Koska se oli edullinen ja riittävä aloittelijan tarpeisiin.
Urheilukellosta on ollut enemmän apua kuin odotin.
Tiesin, että minä pusken itseäni. En vain tiennyt miten pahasti. Tämän kuukauden aikana olen oppinut, että minun pitää panostaa palautumiseen. Ja olen oppinut myös millä tasolla on terveellistä urheilla. Kummasti on jaksanut palata liikunnan pariin, kun ei ole painanut täysillä voimiensa loppuun saakka. On tosiaan ollut hyväksi löytää itsestään muitakin vaihteita kuin täysillä tai hädin tuskin.
Olen ryhdikkäämpi. Sen olen huomannut. Paino ei ole muuttunut, mutta se ei huoleta minua. Tunnen oloni paremmaksi, ja se on tärkeintä. Ensimmäistä kertaa koskaan minusta tuntuu, että olen päässyt hyvään alkuun jossain, mikä voi kasvaa vielä paremmaksi. Olen varovaisen optimistinen. Samaan aikaan yritän muistaa pitää odotukseni maltillisina ja muistaa mitä todella tavoittelen: hyvää vointia. En halua tavoitella mitään määrättyä, kuten maratonia tai bikini-vartaloa. Pelkään, että saavuttaessani tällaisia tavoitteita menettäisin motivaationi jatkaa. Tarvitsen jotain muuta. Joten ruokin motivaatiotani uteliaisuudella: mihin tämä tie johtaa? Mitä kaikkea tällä tiellä kohtaankaan?
Eikä minulla ole kiirettä. Kunhan pysyn tällä tiellä, ei vauhdilla ole niin suurta merkitystä. Olen optimistinen, että minulle sopii tämä asenne. Että hyvä kunto, jota toivon, tulee sovitetuksi osaksi elämääni lempeästi. Ettei minun tarvitse repiä ja raastaa itseäni saadakseni jotain liian nopeasti, että se kestäisi. Sillä tiedän, ettei se toimi minun kohdallani. Olen yrittänyt monta kertaa. Luulisi minun ymmärtäneen jo muutama yritys sitten.
No, en anna oman hitaan ymmärrykseni lannistaa itseäni. Menen eteenpäin ja nautin maisemista tällä matkalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti