Eilisen ja huomisen virheet

Inhimilliset virheet värittävät jokaisen elämää. Maailmassa on sen verran paljon ihmisiä, että uskaltaa sanoa, että virheitä tapahtuu joka hetki. Nyt. 

Ja nyt.

Olen kärsinyt toisten tekemistä virheistä. Itse tekemistäni virheistä puhumattakaan. Jotkut menneisyyden virheistäni hyppäävät vieläkin välähdyksinä mieleeni muistuttamaan häpeästä. Tietenkin olen jo aikoinaan yrittänyt korjata virheeni ja oppia niistä, mutta mokomat jäivät painamaan mieltä. Kalvamaan syvältä.

Ikä on tehnyt hyvää. En enää jää ajattelemaan niitä, vaan annan seuraavien ajatusten ajaa typeryydet pois mielestäni. Tämän opettelu vei kauan, mutta on toiminut hyvin. Ne ikävät häpeäflashbackit tulevat aina takaisin. Huomasin että pääsee helpommalla, kun antaa niiden tulla... ja mennä.

Tulen tekemään vielä monia virheitä. En tarkoituksella, mutta en usko saavuttavani täydellisyyttä koskaan. Itseasiassa olen täysin vakuuttunut siitä, että olen ihminen loppuun saakka.

Haluaisin sanoa, että hyväksyn epätäydellisen maailman niin perusteellisesti, ettei mikään enää vaivaa minua. Että siinähän tulevat ja menevät, kun ei niitä voi estääkään. Mutta en voi. Virheitä tulee kyllä, mutta välinpitämättömyys voi synnyttää niitä lisää ja isompia. 

Tasapaino. Se sana hyppää esiin aina, kun pohdin miten toimia milloin minkäkin asian suhteen. Hyväksyä virheet, ottaa vastuu niiden oikaisemisesta, mutta antaen niiden jäädä menneisyyteen... siinä on tasapainoa etsittäväksi. 

Milloin voi päästää irti? Sitten kun asia on muilta unohtunut? Kun on pyytänyt anteeksi? Kun on saanut anteeksi?

En tiedä. Virheitä on niin monenlaisia. Pahimpien seuraukset muuttavat elämää radikaalisti. Eikä aina pelkästään omaa.

Joskus on virhe antaa menneisyyden virheen vaikuttaa nykyhetkessä. Ainakin silloin, kun se estää rakentamasta parempaa. Olen rangaissut itseäni virheistä näin. Ja miksi? Että virheen seurauksena olisi vielä vähemmän mitään rakentavaa? Typerää. Opiksi ottaminen ja eteenpäin meneminen vain tuntuivat armolta, jota en ansainnut. Eikä minulla ollut tervettä käsitystä riittävästä itsekurituksesta.

Joskus taas virheen kantaminen takaraivossa pitää huomion tiessä, jota kulkee. Se voi olla hyödyllistä. Muistutus, miksi tekee asiat eri tavalla. Mutta sekin voi käydä raskaaksi kantaa.

Minä en tahdo enää kantaa menneisyyden virheitäni. En ole enää lapsi, enkä teini. En ole kasvanut aikuiseksi eilen, vaan tiedän vähän paremmin (joistakin asioista). Ymmärtämättömyydestä, kokemattomuudesta ja lapsellisuudesta kummunneet virheet saavat jäädä. Ne kuuluivat sille lapselle, teinille jne, joka ne teki. Ei minulle, joka olen nyt.

Otan vastuun niistä virheistä, joita teen nyt. Ja yritän olla kantamatta mitään, minkä kantaminen on pois hyvästä kasvusta. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta tahdon ainakin yrittää.