Olen ollut hyvin onnekas. Neuvolasta sai apua, kun otin ongelman siellä esille. Siltä tieltä (parin mutkan kautta) päädyin lopulta psykoterapiaan. Ja kohta se on ohi.
Mutta matkani ei ole.
Suomessa Kela antaa tukea enintään kolmelle terapiavuodelle, ja minä olen käyttänyt kohta omani. Ymmärrän hyvin, että rajat tuelle on vedettävä johonkin. Minkään maan budjetti ei taivu tukemaan loputtomia terapiasessioita kaikille. Se yksinkertaisesti on taloudellinen mahdottomuus.
Jotkut ehtivät saada myönnetyn tuen avulla elämänsä erinomaiselle tolalle. Minä olen saanut terapian avulla helpotettua ongelmiani paljon. On hyvin vaikeaa kuvata sanoin, miten merkittävää apu on minulle ollut, vaikka en olekaan saanut ongelmiani pois häiritsemästä elämääni.
Monet asiat, joista olen elämäni aikana kärsinyt, ovat olleet sellaisia, joita en koskaan olisi kyennyt käsittelemään yksin. Mutta onneksi terapeuttini osaa työnsä. Olen näiden parin vuoden aikana kohdannut ja käsitellyt kipeitä mieleni solmuja. Mieleni on melkeinpä paennut paikalta, jos joskus ajatukset sivusivat tiettyjä aiheita. Ennen raskaushormonien laukaisemaa romahdusta, en koskaan tiedostanut miten paljon ongelmia minulla olikaan. Sitä oli elänyt niiden kanssa niin kauan, joten kaipa ne yksinkertaisesti olivat minulle vain tavallista, arkista elämää.
Olen päässyt tarkastelemaan elämääni uudesta näkökulmasta. Havahtunut ihmettelemään itseäni tavalla, joka avaa uusia mahdollisuuksia. Miten sitä voikaan olla niin sokea omille selviytymiskeinoilleen, sisäistämilleen uskomuksille?
Kuten jo totesin, yhteistyöni terapeutin kanssa tulee aivan pian päätökseen. Se surettaa minua. En tahtoisi jatkaa tätä matkaa yksin. En ihan vielä.
Mutta en voi antaa kaiken jo tekemäni työn valua hukkaan. Olen vahvempi ja pärjään niin paljon paremmin. En voi palata vanhaan. En tahdo palata vanhaan. Joten ainoa vaihtoehto on jatkaa matkaani kohti eheämpää minää itsenäisesti. Joten minun on pidettävä huoli siitä, että arjessa on edelleen tilaa mieleni hoitamiselle. Eheämpi minä on myös hyväksi lapsilleni ja muille läheisilleni. En ole liian itsekäs pitäessäni itsestäni huolta. Se ei yhtäkkiä saa minua luulemaan itseäni maailman navaksi. Elämä ja ihmiset eivät ole niin mustavalkoisia.
Ristiriitainen olo. Olen toisaalta määrätietoinen, toisaalta epävarma ja väsynyt.
Olen lähestymässä uutta aikakautta elämässäni. Ei siis ihme, jos hermostuttaa.
Aion käyttää tätä blogiani hyödykseni. Kirjoittaessani saan jäsennettyä ajatuksiani. Voin pohtia eri aiheita, edistymistäni, takapakkiani tai mitä minun tarvitseekaan käsitellä. Saadakseni blogin miellyttämään minua itseäni vähän enemmän, poistin melkein kaikki vanhat blogitekstit. Jätin vain muutaman pienen välähdyksen menneestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti