Minua turhauttaa miten jokin alitajunnan osa vain kaappaa vallan ja sabotoi pyrkimykseni vahvistaa itseäni. Esimerkiksi projektini pyrkiä parempaan fyysiseen kuntoon. Pääsen hyvään alkuun ja sitten yhtäkkiä - ei mitään. Ihan kuin olisin unohtanut koko projektin täysin. Tai minulla on valtavan hyviltä tuntuvia perusteita päästää itseni helpolla. Joka tapauksessa mikään ei muutu.
Päätin, etten luovuta.
On kuitenkin selvää, että pelkkä tahdonvoimalla taistelu ei riitä tämän ongelman voittamiseen, koska sabotoijani pystyy lamaannuttamaan tahdonvoimani. Joten tarvitsen taisteluun erilaisen strategian ja uusia aseita.
Koska terapeuttini ei ole saatavilla, päätin hakea tietoa netin maailmasta. Sekin oli työn takana, koska pelkkä tiedonhaku väsytti. Mutta löysin hyvän videon Youtubesta: Self Sabotage: Why you do it & How to Overcome it. Struthless -niminen tubettaja on tiivistänyt ongelman ja sen ratkaisun reiluun 10 minuuttiin. Sen mittaisen videon jaksoi katsoa helposti. Varsinkin, koska se oli muutenkin hyvin tehty.
Olen katsonut videon nyt jo kahdesti. Siinä nousee esiin samoja teemoja, joita olen jo käsitellyt terapiassa. Esimerkiksi sisäiset uskomukset. Näistä eniten olen työskennellyt omanarvontunteen kanssa. Sisimmässäni olen uskonut, etten ole tärkeä. Kaikki muut ovat, minä en.
Mutta sabotoijani taustalla on myös muita uskomuksia: mm. "En saa olla parempi kuin muut", "Minut vedetään julmasti maanpinnalle, jos yritänkin nousta", "Olen vastuussa toisten ihmisten reaktioista". Onko siis ihme, ettei jokin osa minusta anna kehittyä? Se yrittää pitää minut turvassa, siinä osassa johon sen uskomuksen mukaan kuulun.
Pystyn tiedostamaan, että nämä uskomukset ovat vääriä. Silti sisimmässäni oma minusta uskoo niihin syvästi.
Ongelma ei tule ratkeamaan yhdessä yössä. Se vaatii, että maailma ja oma osa siinä pitää kohdata uusista lähtökohdista. Ja hylätä vanhat. Sen sijaan, että antaa sisimpänsä sanoa "En saa olla parempi kuin muut" opettelen sanomaan ja hyväksymään, että "Saan tehdä parhaani, kuten kaikki muutkin saavat". Jos joku ei tee parastaan, minun ei tarvitse varoa hänen tunteitaan (kateutta, häpeää yms.), jotka voivat nousta hänen seuratessaan minun pyrkimyksiäni. Aikuiset ovat vastuussa omien tunteittensa käsittelystä. Enimmillään minun velvollisuuteni on olla huomaavainen ja olla hieromatta mahdollisia onnistumisiani toisten naamaan. Saan tavoitella onnistumista ja iloita niistä.
Olen siinä vaiheessa, että yritän opetella tunnistamaan mitkä kaikki asiat saavat sabotoijan heräämään. Pystyn sitten varautumaan niihin hetkiin ja ohjaamaan itseni niiden lävitse. Eli tämäkin työskentely henkilökohtaisen kasvun parissa tapahtuu epämukavuusalueella. Siellä jaksaa olla vain vähän aikaa kerrallaan, joten malttia ja lempeyttä. Itsensä kiduttaminen vain hankaloittaa projektia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti